Ajattelin ensin vähän pohjustaa ja kertoa itsestäni, tai vanhasta elämästäni, joka valitettavasti kolkuttelee oveen aina toisinaan, ja vaikka kuinka haluaisin olla avaamatta, se tulee sisään silti.
Haluaisin jakaa omia kokemuksiani erilaisista mielenterveydellisistä häiriöistä, paniikkihäiriöstä ehkä eniten, josta luulin jo parantuneeni, mutta jonka tajuan nyt seuraavan minua aina kaikkialle aika varmasti koko loppuelämäni ajan.
Ensimmäinen "kunnollinen" paniikkikohtaus iski yllättäen. heh, näinhän ne aina, mutten uskonut että juuri tämä sattuisi minulle ja vielä ruokapöydässä kesken syönnin, tavallisen perheaterian yhteydessä. Mitä ihmettä?
Haarukka ei mennytkään suuhun saakka vaan valahti lattialle löysin elkein, käteni olivat hiestä märät ja silmiini nousi kyyneleet. Sydämeni hakkasi kuin mikäkin tavarajunantakakontissa laukkaava kivenmurikka! Lamaannuin ja luulin kuolevani, koska sillä hetkellä en tiennyt mitä todella oikeastaan tapahtui, mikä minussa oli vikana. Tuolloin olin n.17-vuotias naisen epämääräinen alku, ja siitä lähtikin kierre jonka päättymistä vieläkin näin 24-vuoden iässä odottelen.
Tiedän että olen vasta nuori ja elämänkokemusta ei minulla ehkä ole juuri niin paljoa mitä kaikkien näiden tulevien sanojen sanomiseen tarvittaisiin, mutta viimeisimmän paniikkikohtaukseni jälkeen halusin jakaa tämän asian jonkun kanssa, jonkun joka ehkä tästä saisi jotain "onneksi on muitakin"-tunteita tai ihan vain joitakin auttaa ymmärtämään, ehkä kuitenkin eniten itseni takia.
Yritän ja haluankin päivittää tätä säännöllisesti ja kertoa omista menneistä kokemuksista, mutta myös näistä ihan lähipäivien ja viikkojen kokemuksista.
Samalla ajatuksissani mietin että voisin kertoa muutenkin hieman ehkä joidenkin mielestä tylsästä, mutta minun omasta erilaisesta elämästäni, ihan vain päivän tapahtumista, tunteista ja tuoksuista.
Kiitos ja kumarrus, tästä eteenpäin yritän ahkerasti päivitellä tätä "elämää", toivottavasti jaksaisit kanssani pidemmänkin retken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti